Fake it until you make it

Itsereflektiollakin on rajansa. Raja taitaa olla saavutettu. Ainakin siltä on viime päivinä tuntunut. Määräänsä kutakin. Paljon on opittu – tällainen pohdiskelu olisi ollut paikallaan jo aikoja sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pitäisikö pitää jälleen lomaa itsensä tutkimisesta? Keskittyä soveltamaan oppimaansa!

Viikon kalenteri on laadittu – ja havahduttu! Tyhjiä kohtia ei ole! Mitä ihmettä. Kalenterihan on täydempi kuin työaikana konsanaan. Ei sen näin pitänyt mennä. Minähän päätin olla palaamatta työelämän moodiin. Takaisin ´piirustuspöydälle` ja tolkkua tähän puuhaan. Kaksi päivää viikosta vapaaksi työluonteisesta tekemisestä. Ja siihen laskettakoon mukaan itsereflektio vai…? `Vapaapäivät` pyhitettyjä kuntoilulle, lukemiselle, jopa päikkäreille 😊.

Luen Asko Särkelän juuri julkaistua kirjaa ´Johtajasta mestariksi`. Hänen ajatuksensa resonoivat. Sokrates on sanonut: ´Tunne itsesi – se on elämänviisauden alku`! Tällä tiellä ollaan. Opetellaan tuntemaan itsensä uudelleen. Syvällisemmin kuin aiemmin. Heikkoudet hyväksyen sen sijaan että yrittäisi peitellä niitä. Eräänlaista itsensä uudelleen luomista. Tietoisempaa mielen johtamista ja hallitsemista. Ennen kaikkea tunteiden hallitsemista. Tunnistaen ja vahvistaen arvojani. Hyväksyen arvoista lipeämiset ja olemaan itselleen armollinen. Vahvistamaan vahvuuksia ja kehittämään valittuja heikkouksia.

Olen perustanut itsereflektioni paljolti Gurdejieffin alun perin luomaan enneagrammi malliin. Enneagrammi teoria on psykoanalyysia, joka on kehitetty työkaluksi pääsemään yksilön sisäisen tuskan alkulähteille. Auttamaan meitä ymmärtämään itseämme selkeämmin, jotta voimme kehittyä tasapainoisemmiksi ja integroituneiksi yksilöiksi. Psykoanalyysin avulla päästään tasapainoon ja opitaan elämään sisäisen tuskan kanssa. Ihmisen henkinen kehittyminen ei etene ennen kuin on löytänyt oman ydinpisteensä, johon aina palaa. Enneagrammi auttaa ydinpisteen löytämisessä. Todettakoon vielä, että jokaisella meistä on sisäiset tuskamme. Toiset tiedostavat niiden olemassaolon, toisilla tämä tiedostaminen on vielä edessä. Minulta kesti yli 60 vuotta havahtua tähän.

Jokaisella persoonalla on 9 tasoa, joiden välillä sukkuloimme jatkuvasti pyrkien pysymään terveillä ylätasoilla mielen positiivisissa svääreissä. Yleensä ihminen on persoonansa keskitasoilla. Epäterveille tasoille taantumista on syytä yrittää välttää. Tietoisuus omasta persoonastaan auttaa tässä jo pitkälle.

Persoonan järkkyessä, syystä tai toisesta, taannumme persoonamme alemmille tasoille ja vähemmän miellyttävät persoonan piirteet pääsevät vallalle. Esim potkut lienevät jotain, joka järkyttää, joskin järkytys on tuskin niin voimakas, että se muuttaisi persoonaa pysyvästi. Persoonamme muotoutuu varhaisina elinvuosinamme ja pysyy samanlaisena läpi elämämme. Joskus joillain yksilöillä erittäin voimakkaat henkilökohtaiset tragediat saattavat järkyttää niin paljon, että persoona muuttuu. Tämä on hyvin harvinaista.

Persoonan työstäminen on aina paikallaan, ja varsinkin kun havaitsee taantuneensa syystä taikka toisesta alemmille tasoille. Tätä minä olen tehnyt nyt useamman kuukauden ajan hakien tietä takaisin persoonani ylemmille, terveille, tasoille.

Enneagrammi mallissa minun persoonani perustyyli on nro 6 ns 7 siivellä. Tämä persoonatyyppi on lähtökohdiltaan luotettava ja myötätuntoinen kyseenalaistaja. 7 siipi tuo lisänä spontaania uteliasta optimismia. 6´lla on taipumus ahdistuneisuuteen ja skeptisyyteen. Itsetunto on persoonan keski- ja alemmilla tasoilla heikko ja 6´set hakevat jatkuvasti vahvistusta ympäristöstään. He ovat pahimmillaan arvaamattomia ja tuomitsevia äkäpusseja, impulsiivisuudella ja pinnallisella narsismilla höystettynä.

Ennegrammi 6 persoonatyyppiä määrittää krooninen epävarmuus – sisäinen pelkääminen. Pelkääminen on hyvä asia – se on pitänyt kautta aikojen ihmisen hengissä. Pelkäämisen pelkääminen sitä vastoin ei ole suotavaa. 6 persoonia on joko heitä, jotka pakenevat pelkoa tai heitä, jotka menevät pelkoa kohden. Xtreme – urheilu on kuulemma alun perin ennea-6´n kehittämä urheilumuoto. Minä koen kuuluvani pakenijoihin. 6´set myös etsivät itseään koko ajan. Kuten lienee käynyt ilmi minunkin kohdallani😊. En ole kosketuksissa sisäiseen voimaani. En luota itseeni ja kykyyni olla itsenäinen. Balanssi ei ole kohdallaan.

Luottamus itseen on prosessi, jonka avulla ihminen on yhteydessä omaan sisäiseen tietoisuuteensa. Kun tämä yhteys on kunnossa, sitä tietää kuinka toimia kussakin tilanteessa. Ei tarvitse kysellä neuvoja ja rohkaisua muilta. Löytyy rohkeus toteuttaa se mitä elämä pyytää. Ilman pelon aiheuttamaa agressiivistakin reaktiivisuutta. Kokemus uskosta itseen ja elämään on vahva.

Löytäessäni tämän sisäisen voimani lakkaan olemasta reaktiivinen. Olen vakaa. Uskon, että selviän mistä tahansa mitä elämä eteeni tuo. Kohtaan kriisini rauhallisesti, päättäväisesti ja armollisesti. Samalla kykenen myös luomaan uskoa ympäristööni. Toimin arvoihini nojautuen. Teen mitä minun tulee tehdä. En pelkää. En ´kalasta` ympäristön arvostusta. En pyri miellyttämään. En hae hyväksyntää. Luotan elämän ohjaavan. En pidä kouristuksenomaisesti kiinni siitä mitä minulla on peläten menettäväni jotain, esim elintasoni. Kuuntelen sisäistä ääntäni. Mitä sydämeni sanoo. Helpommin sanottu kuin tehty – hyvä ohjenuora on `fake it until you make it´! Ei muuta kuin feikkaamaan😉!

Kasvusuuntani on 9. Tämä persoonatyyppi on sovittelija – hyväluontoinen ja kärsivällinen diplomaatti, joka pyrkii välttämään konflikteja hintaa mihin hyvänsä. Kasvusuunta on se, johon kannattaa pyrkiä, tietoisuutensa kautta. Kärsivällisyys on minun haasteeni. Esimerkiksi keskustellessa jonkun kanssa. Kuuntelee ja kyselee mieluummin kuin kertoo mielipiteensä ennen kuin on edes ymmärtänyt kunnolla mitä toinen on sanonut😊.

Taantumuksen suuntani on 3. Tällä persoonatyypillä on keski- ja epäterveillä tasoilla epäilys omasta pärjäämisestä, jota hän kompensoi käyttäytymällä kuin olettaa ympäristön odottavan. Hän keskittyy usein oman arvonsa osoittamiseen ympäristölle saadakseen hyväksyntää.

Pyyteettömyys on noussut mieleni näytölle. Autan mielelläni toisia. Ja huomaan sisimmässäni odottavani vastapalveluksia. Anybody ei toimi näin. Tämä liittyy jotenkin ulkoisen arvostuksen kaipuuseeni. Taas yksi iso henkinen harjoitus edessä. Pyyteetön on itsekkäitä tarkoitusperiä tavoittelematon - vilpitön. Nöyryyden kaveri!

Pyyteettömyyttä voi harjoittaa tavallisessa arjessa olemalla huomaavainen – oven avaaminen toiselle, tervehtiminen hyvää mieltä välittäen (myös tuntemattomat). Itse kohtaan pyyteetöntä ystävällisyyttä jatkuvasti liikuntarajoitteisuudestani johtuen. Minulle avataan ovia kaikkialla missä liikun. Saan hyvän syyn hymyillä ja kiittää. Tässä kirjoittaessani huomaan, että voisin vielä huolehtia siitä, että katson silmiin kiittäessäni, enkä vaan tuijota lattiaan pyrkiessäni olemaan kompastumatta😊.

Vapaaehtoistyö ja lahjoittaminen ovat hyvä tapa harjoittaa pyyteettömyyttä. Nämä onnistuvat vielä helposti. Haastavampaa on yrittää asettaa itsensä toisen tilanteeseen ja pyrkiä ymmärtämään paremmin ihmisiä joiden kanssa on tekemisissä, myötätunnolla. Ja edelleen huomioida omien tekojeni ja sanomisteni vaikutukset huolehtiakseni siitä, että toimin aina ystävällisesti, myötätunnolla ja hyvää tarkoittaen. Odottamatta vastavuoroisuutta! Olemalla tyytyväinen omaan pyyteettömyyteensä ja arvostaen itseään siitä. Se riittäköön!

Kaipaan onnellisuutta. Kyky nähdä vaikeitten asioiden yli. Löytää positiivinen puoli asioista. Löytää iloa omasta pyyteettömyydestään. Pyrin ohjaamaan ajatteluani tähän suuntaan. Nousemaan persoonani tasoilla. Ison veden takana asuva tuttuni kertoi omien päivittäisten hyvänolon tunteiden syntyvän siitä, kun näkee nuorten kehittyvän. Hän työskentelee paljon start-up yritysten kanssa ja keskittyy välittämään kokemustaan nuorille yrittäjille, kyselemällä. Oivalluttamalla kysymysten kautta, sen sijaan että opastaisi suoraan neuvoen. Totta. Kysymysten kautta oivallat ja koet ratkaisun olevan omasi, sen sijaan että joku kertoisi sinulle, kuinka toimia. Eikä sinun tarvitse edes tajuta ratkaisevan vihjeen tulleen konkarilta, kysymyksen muodossa. Pyyteettömälle konkarille riittää nähdä kuinka toinen oppii omista oivalluksistaan. Sen näkeminen tuo iloa pitkäksi aikaa. Helpommin sanottu kuin tehty – minä olen niitä tyyppejä, jotka vastaavat ja kertovat kuinka homma pitäisi tehdä ennen kuin minulta on edes kysytty mitään. Tässä loistavaa harjoittelumaastoa omaan työskentelyyni start-up´ien sparraamisessa 😉.

Olen vähitellen aktivoitumassa muutaman start-up yrityksen kasvun avustajana. Kunhan irtisanomisaikana edelliseltä työnantajalta päättyy ja voin ryhtyä virallisemminkin hommiin. Olen tullut siihen tulokseen, että minun on syytä aktivoitua täyttäen päiväni, ei vähiten siksi että minulla ei olisi niin paljoa aikaa itsepohdiskeluun. Samalla voin harjoitella resilienssiä – toipumisen ja unohtamisen taitoa. Olen mokannut – enhän olisi muuten saanut lähteä työpaikastani vastoin tahtoani. Vaikka töiden loppuminen alkaakin vähitellen tuntua yhä paremmalta, jopa onnen potkulta, on syytä oppia tapahtuneesta. Ettei tee samoja virheitä uudelleen. Ja samalla unohtamaan tapahtunut. Hyvä itsetunto auttaa unohtamisessa. Itsetuntoa on syytä haastaa. Epäonnistumisten myöntäminen itselleni ei ole vahvimpia puoliani. Nyt on oiva tilaisuus!

On aika laittaa viime kuukausien pohdiskeluiden opit käytäntöön. Tunnen itseni melko hyvin ja tiedän millaiseksi haluan kehittyä. Mitä heikkouksia kehittää. Erilaiset projektit ovat siihen oiva tilaisuus. Uuden oppimista. Merkitykselliseltä tuntuvia konsepteja. Auttamista. Fake it until you make it!