Potkut

Tänään se tapahtuu! Tapaan pomon aamulla ja oletan saavani potkut. Herätessäni olo on hermostunut – en muista tunteneeni samanlaista aiemmin. Keho tärisee!

Business ei ole sujunut viime aikoina odotusten mukaisesti. Ratkaisujani on alettu kyseenalaistamaan eikä esityksiäni enää hyväksytä kuten aiemmin. Toimivaltaani on jo selkeästi kavennettu. Signaalit ovat selkeitä. Luottamuspula!

Rauhoitun päästyäni liikkeelle. Jospa sittenkin saisin pitää työpaikkani? Jospa useamman vuosikymmenen työrupeama painaisi vaakakupissa. Alin eläkeikäkin häämöttää. Ja olenhan minä urani aikana ollut aiemminkin kusisissa paikoissa. Kyllä tästäkin selvitään!

Näin toimii ihmisen mieli. Se kertoo sinulle omia tarinoitaan. Ne eivät ole totta. Ja silti sinä uskot niihin, koska haluat uskoa. Järjellä ajateltuna kohtaloni on sinetöity. Olen siivonnut työhuoneenikin. Minä siis tiedän.

Sisimmässäni, jossain mielen syvissä sopukoissa, koen helpotusta. En uskalla sanoa sitä ääneen, edes itselleni. Miksi en? Potkut ottavat ylpeydelle. En ole saanut potkuja kertaakaan lähes 40 vuotta kestäneellä työurallani. Vaikka joku joskus sanoikin, että kyllä miehen ainakin kerran urallaan pitää potkut saada, minä olin kyllä ajatellut selviäväni ilman niitä. Potkut tuntuvat jotenkin häpeällisiltä. Epäonnistumiselta. Niinhän se on, että aina kun toimitusjohtaja saa potkut, on peiliin katsomisen paikka. Sen kyllä tietää, kun potkut oikeasti uhkaavat. En usko, että potkut tulevat koskaan yllätyksenä.

Pohdin, että eikö häpeästä pääsisi irtisanoutumalla? Tosin nyt on jo myöhäistä. Eikä se niin helppoa ole. Huomaan pohtivani korostuneesti henkilökohtaista taloudellista pärjäämistäni. Ja häpeän näitäkin ajatuksia. Tämä taitaa olla superegon tekeleitä – se pitää kyllä huolen, ettei ihminen koe liikaa tyytyväisyyttä itseensä. Sukanvarteen on pitkän uran aikana kertynyt säästöjä ja kaiken järjen mukaan hätää ei pitäisi olla, mutta mieleni kertoo minulle toisin. Olen opiskellut henkisyyttä sekä itsereflektiota, ja tiedän mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Unohdan kuitenkin kaiken oppimani. Annan mieleni hallita minua. Vaikka tiedän, että minun pitäisi päinvastoin vain tarkkailla oman mieleni puhetta, antamatta sen vaikuttaa. Hallita mieltäni. Muistaa, että se mitä mieli kertoo, ei useinkaan ole totta.

Klo 10 kaikki on ohi. Minulle on annettu irtisanomisilmoitus. Muutamaa tuntia myöhemmin on henkilöstötilaisuus, jossa kerrotaan työurani yrityksessä tulleen päätökseensä. Työvelvollisuus loppuu saman tien. Kun luottamus on kerran mennyt, ei kannata enää pyristellä. Yhteistyötä on turha jatkaa. Yrityksen pitää katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa sitä uusin voimin.

Henkilöstötilaisuudessa olen yllättävän rauhallinen. Kiitän pomoani menneistä vuosista. Kiitän henkilöstöä ja totean, että mielestäni tehty päätös on oikea. Nykyinen strategia on tullut tiensä päähän. Tarvitaan uusi strategia ja sen rakentaminen on uuden johdon tehtävä. Pois lähtevän johtajan on parasta poistua kuvioista saman tien sen sijaan, että hän jäisi käytäville hämmentämään. Näin on parasta – itse olisin toiminut pomoni asemassa samalla tavoin. Koen näin ihan tosissani – hämmästellen sitä itsekin. Missä on katkeruus? Viha? Pettymys? Eivätkö ne kuulu oleellisena osana tällaiseen tilanteeseen? Näin olen aina kuvitellut.

Hyvästelen pomoni hänen lähtiessään lentokentälle. Loppupäivä työpaikalla lähimpien johdettavien kanssa jutellessa. Rauhoitellen ihmisiä. Valaen uskoa tulevaisuuteen. En ole lähdössä vielä mihinkään. Niinhän pomo minulle sanoi: ”Pidät nyt lomaa seuraavan viikon, suunnitelmiesi mukaisesti, ja katsotaan sitten, kauanko työvelvollisuutesi jatkuu? Ehkä jouluun ?”

Soitan vaimolleni mökille ja kerron uutiset. Olemme rauhallisia. Hän rohkaisee: ”Kyllä se siitä. Ja osasithan sinä odottaa tätä.” Lähden töistä kotia kohden ja soitan matkalta lapsilleni. Vanhin heistä onnittelee. Saa minut hetkeksi hämilleni. Toisetkin pojat ottavat uutisen vastaan tyynesti ja näkevät mahdollisuuksia. Kiitän ja iloitsen heidän asenteestaan. Itse en, ainakaan vielä, uskalla iloita.

Kotiin päästyäni juon oluen. Ja whiskyn. Tästä on varoitettu. Tunnekuohun ollessa päällä alkoholi ei ole hyvä lääke. Alakuloisuus vahvistuu herkästi. Siispä korkki kiinni. Tuijotan telkkaria ja ihmettelen kun ei tunnu missään. Menen nukkumaan ja nukun kuin tukki.