Ensimmäinen viikko

Minulle isot muutokset elämässä kolahtavat viiveellä. Sitä lienee kiittäminen, että osaan olla irtisanomispäivänäni rauhallinen! Tiesin mitä odottaa, ja samalla toivoin sisimmässäni, ettei niin kävisi. En ole valmistautunut potkuihin - olen tehnyt töitä ja elänyt toivossa… !

Potkuja seuraava viikko on ennalta sovittua lomaa – sattumalta? Olen opiskellut useamman vuoden henkisyyttä ja itsereflektiota Kehto Koulun Vapaa Tie ohjelmassa, ja nyt on viimeisen kurssiviikon aika. Täydellistä! Juuri oikea ympäristö ja mielentila ottaa vastaan suuri elämänmuutos. Opetus kertoo, että tietoisuus on täsmällinen. Näin pitikin olla. Tämän koulutuksen piti olla juuri nyt! Minun elämänmuutokseni piti tapahtua juuri tässä hetkessä. En ole tietoinen ihminen ja elän ympäristön ohjaamana, niin kuin meistä useimmat. Ajoitus tuntuukin ihmeelliseltä yhteensattumalta.

Seuraavana aamuna se sitten iskee! Paniikki! Päällimmäisenä huoli taloudellisesta pärjäämisestä. Usko omaan pärjäämiseen on kantanut läpi elämän. Nyt se tuntuu loppuvan. Kaikki kaatuu päälle. Ääni syvältä sisältäni yrittää rauhoitella. Ei tässä ole mitään hätää. Tämähän on hyvä juttu. Nyt on aikaa asioille, jotka ovat tärkeitä oman elämän kannalta, ja joihin ei ole aiemmin löytynyt aikaa. Tuo ääni saa lopulta kovin vähän kaistaa mielessäni!

Ryhmämme kokoontuu aamiaisen jälkeen jakamaan kuulumisia. Tulee minun vuoroni. Tarkoitukseni on kertoa potkuistani. Suustani ei tule ulos pihahdustakaan. Silmäni kostuvat ja puhkean kontrolloimattomaan itkuun. Paha olo tulee ulos vuolaana virtana.

Päällimmäinen tunne on suru! Pettymys! Etsin vihan tunnetta, mutta sitä ei löydy. Kohdistamattoman vihan tunnetta, pettymystä potkuista. Tunnen myös hyväksyntää. Ajattelen edelleen, että näin pitikin käydä. Minun on korkea aika siirtyä syrjään ja antaa muille tilaa. Kun en itse osannut irtautua, elämä (tai viisas pomoni) järjesti asian puolestani!

Viikon edetessä ajatukset harhailevat. Aamuyö on se hetki, jolloin pohdinta on hektisintä. Päivän päästyä käyntiin tuntuu helpommalta. Elämäni prioriteetit ja arvot käyvät päässäni vilkasta keskustelua. Pitkä työura , hankittu kokemus ja sen myötä kasvanut viisaus. Ei niitä sovi heittää pois. Täytyy löytää uusia polkuja työelämän piirissä. Vai täytyykö sittenkään? Olen lähellä eläkeikää. Miksi en jäisi suosiolla eläkkeelle. Jos vain tietäisin, mitä se käytännössä tarkoittaa? Vähemmän stressiä? Vai onko niin, että stressiä on aina, aiheet vain vaihtuvat. Elämä ei ole ongelmatonta ja se on hyvä muistaa. Ei lakaista ongelmia maton alle, kuten niin usein. Olen antanut itseni oppia, että olisi paikallaan opetella elämään ongelmiensa kanssa, päivittäin. Siedättää!

Keskiviikkona työpaikalta on soitettu, talousjohtaja. En kiirehdi soittamaan takaisin. Odotan sopivaa hetkeä. Illansuussa tartun puhelimeen. Saan kuulla, että yrityksen nettisivuilla on hetki sitten julkaistu tiedote, jossa kerrotaan minun lopettaneen toimitusjohtajana viime perjantaina. Talousjohtaja toimii vt toimistusjohtajana kunnes uusi tj on nimitetty. Minun työvelvoitteeni on päättynyt. Minun ei toivota palaavan työpaikalle lomani jälkeen. Palkkaa saan edelleen, sopimuksen mukaisesti, irtisanomisajan loppuun.

Mitä on tapahtunut? Eikö minun pitänyt tehdä töitä jouluun asti? Ei näemmä! Näin pomoni on päättänyt. Sähköpostitilini suljetaan klo 22, muutaman tunnin kuluttua! Saan kuulemma myöhemmin tyhjentää sen henkilökohtaisista meileistä, jos on tarvetta. Entä Outlookissa olevat yhteystietoni – eikös puhelimeni ole linkitetty yrityksen sähköpostitiliin ja sen sulkeminen tyhjentää yhteystietonikin? En tiedä, mutta en uskalla riskeerata. En keksi hädissäni muuta keinoa kuin valokuvata jokainen yhteystieto puhelimen kuvatiedostoon. Tuli kiire.

Olo on tyrmistynyt. Ei kuitenkaan paniikkia. Kerron käänteistä ryhmälle ja he reagoivat jopa voimakkaammin kuin minä konsanaan. Tyyneyteni ja tilanteeseen sopeutuminen hämmästyttää itseänikin. Onko tämä jokin sisäinen roolini, joka puskee pinnalle. Tyyneys. Eihän nyt voi olla tyyni. Nyt pitää olla raivoissaan. Kyllä se viha sieltä varmasti vielä tulee…

Seuraavana aamuna olo on seesteinen. Rationaalinen. Lähimmäisistä huolehtiminen ja oman terveyden vaaliminen. Ne tuntuvat ensisijaisilta asioilta. Minulla on sairaus, joka vaikuttaa liikuntakykyyni. Nyt voisin antaa itseni hoivaamiselle enemmän tilaa. Siitä lähimmäisetkin varmasti ilahtuvat.

Koen saaneeni elämältä paljon. Ajattelen, että en oikeastaan tarvitse enää mitään lisää. On asuttu prameissa paikoissa. Matkustettu. Ajettu hienoilla autoilla. Ja nyt on luopumisen aika. Kun kokee saaneensa kaiken minkä tarvitsee ja enemmän, voisiko ajatella jatkossa keskittyvänsä antamiseen. Kääntää huomionsa ulkoisesta. Auttaa muita elämään hyvää elämää. Astua alas parrasvaloista – You have to be somebody to become anybody in order to be able to be nobody! Onko minun aikani seurata tätä elämänviisautta. Nähdä itseni Palvelijana? Enneagrammi persoonallisuustyyppiluokittelussa olen kutonen – kutosten hyve on auttavaisuus ja itsensä uhraaminen. Toisten palvelija? Kuulostaisi loogiselta. Opetella toden teolla siihen, etteivät omat tarpeet hallitse elämääni! Hetken ajatus tuntuu jopa hyvältä!